Kuva © Jenni Turunen.

Garagh Grian

Syntynyt 2.6.2009

Tomera pikkuneiti Caragh Grian eli Riina sai nimensä kelttien auringon jumalattaren mukaan. Varsa on tarkoin harkitun linjajalostuksen tulos ja aika näyttää miten se lunastaa odotukset. Nyt ainakin siihen ollaan enemmän kuin tyytyväisiä!

Riina-lapsi on kasvanut ja kehittynyt hyvin. Emänsä ennenaikaisen kuoleman jälkeen sen myymistä ei edes harkita.

Riina esitettiin Suomen Hippoksen tamma- ja varsanäyttelyssä 3.6.2010. Se palkittiin pistein 99888/42 p ensimmäisellä palkinnolla ja BIS-tittelillä.

Riina palkittiin Suomen Connemarayhdistys ry:n rotunäyttelyssä Teivossa 10.7.
luokkavoittajana I palkinnolla. Se valittiin myös parhaaksi nuoreksi poniksi, parhaaksi Suomessa syntyneeksi poniksi sekä Reserve Supreme Championiksi aivan kuten veljensä Caragh Gaoithe viime vuonna. Riina ja Henkka ovat kunniaksi Emma-mammalleen!

Riina loukkaantui vuodenvaihteessa 2010-2011, oikean takajalan koipiluu murtui metsälenkillä irti juostessa. Se joutui seisomaan pakkopilttuussa, pehmustetut liinat vatsan alle viritettynä toukokuun alkuun asti, sillä makuulle meno oli kiellettyä - koipiluu kun olisi voinut hajota tuhannen päreiksi pystyyn noustessa... Kuulostaa kamalalle ja sitä se olikin, mutta eläinlääkäreiden mukaan vaihtoehdot olivat joko lopetus tai tämä ja tätä suosittelivat kuitenkin. Onneksi Riina on perinyt vanhempiensa coolin suhtautumisen kaikkeen, joten sen hermot kestivät. Ilman komplikaatioita ei kuitenkaan selvitty, samoilla jalansijoilla paikallaan seisominen aiheutti toiseen etukavioon rasitusperäisen kaviokuumeen jonka vuoksi karsinalepo jatkui. Alkukesästä 2011 Riina pääsi ulkoilemaan pieneen sairastarhaan ja syksyllä sitten elämään normaalia elämää toisten kanssa laumassa. Murtuneen jalan kintereessä ja takapolvessa on kuitenkin muutoksia, joiden kanssa on toistaiseksi pystytty elämään.

Näyttelyihin ei Riinalla taida enää olla asiaa, mutta Suomen Hippoksen tamma- ja varsanäyttelyssä se kävi kantakirjattavana lokakuun alussa 2012. Mukana oli nippu sairaskertomuspapereita klinikalta... Nyt oli kaikki kuitenkin kohdallaan ja oli upeaa katsella Riinan liikkumista irti maneesissa kaiken sen kokeman jälkeen. Tuloskin oli hieno, pisterivi oli 9-9-7-8-8/41, laukka 8. Näin Riinasta tuli kuin tulikin ensimmäisen palkinnon kantakirjatamma!

Nyt tamma on kantavana oriista Coosheen Finnegan ja varsaa odotetaan syntyväksi kesäkuun puolivälin paikkeilla 2013 - jos kaikki menee hyvin.

--> Galleria


Kuva © Satu Pitkänen.


Kuva © Satu Pitkänen.


Kuva © Satu Pitkänen.

Polveutuminen


Ashfield Cathal Crobdhearg IC 20
RC-IRE 991

Ormond Oliver IRE 653

Mac Dara 91
Ashfield Judy 5505
Ashfield Lor Sparrow IRE 6254 Carna Bobby 79
Wise Sparrow 2270
Innellan Gem 214 C Glencarrig Lexus S 1145 (IRE) Village Boy 927
Coosheen Breeze 9991
Ashfield Rolling Stone
M 8954 (IRE)
Killyreagh Kim 308
Glencastle Valley 4102

 --> Takaisin Ponit-sivulle